Haluamme liikkua enemmän. Saatamme aloittaa uuden harrastuksen, joka tuo meille energiaa ja hyvää mieltä. Kuluu viikko tai pari, ja sitten liikunta ja juuri aloitettu harrastus unohtuvat. Miksi emme jatka juuri hetki sitten positiiviseksi koetun liikunnan parissa? Helppo vastaus on kiire. Työ, sosiaaliset suhteet ja kotityöt vievät ajan ja jaksamisen, jolloin liikunnalle ei tunnu löytyvän tilaa. On elämäntilanteita, jolloin aikaa ei yksinkertaisesti ole. Kuitenkin vähintään yhtä usein on elämäntilanteita, joissa suurimmalla osalla meistä olisi aikaa ja energiaa, joten miksi liikunta sitten jää?

Toimintaamme ohjaa pienimmän vaivannäön periaate, joka viittaa luontaiseen taipumukseen valita helpoin ja vähiten energiaa vievä vaihtoehto. On hetkiä, jolloin tämä näkyy tietoisena pohdiskeluna, mutta vähintään yhtä usein toimimme ja teemme päätöksiä tiedostamattomasti.

Kuinka usein olet esimerkiksi ajanut autolla tai pyörällä jonnekin, etkä muista matkasta mitään? Toimintaa on toistettu niin monta kertaa, että siitä on muodostunut tapa ja näin ollen automatisoitunut, jolloin kykenemme sekä tekemään päätöksiä että toimimaan ilman, että meidän tarvitsee kiinnittää asiaan huomiota.

Toisin sanoen toimintamme ei perustu pelkästään järkipäätöksiin, joten selitykseksi ei aina riitä, että “on vain laiska” tai “ei ole tarpeeksi itsekuria". Oikeita keinoja näiden luontaisten prosessien ylittämiseen ei ole vain löytynyt.